Tänään Laralla on ollut yksi omapäisimmistä päivistä tähän mennessä. Juuri palasin n. reilu puolen tunnin jälkeen ulkoa, kun tarkoitus oli käyttää koira vain tarpeillaan. Iltaisin se ei yleensä vaadi edes varttia. Mutta mitä tekee Lara? - Leikkii, hyppii, kaivaa kuoppia, noutaa keppejä, syö keppejä, juoksee, juoksee lisää, haukkuu, puree kenkiä.. Ja niin minä kärsivällisenä juuri saunasta tulleena ajattelin, että kylmyydestä huolimatta istun niin kauan pihalla, kunnes koira on tarpeensa tehnyt. Kului minuutti, toinenkin, kolmas ja kohta olinkin istunut 20 minuuttia ulkona.
Noh, päästiin vihdoinkin sisälle ja mitä nyt tekee Lara? Tietää että nukkumaan pitäisi mennä. Juo vettä ensimmäisenä, käy kiusaamassa nukkuvaa Roopea ja kun huudan sen huoneeseen, yhtäkkiä tulikin jano taas! Mutta vesikupille päästyä jano ei sitten ollutkaan.
Eilen se oli niin pätevä ja tottelevainen, tänään taas täysin osaamaton pentu. Ja vielä loppukevennykseksi niille, jotka eivät näitä ole lueskellet, tummennetut kohdat ovat niitä, jotka kuvastavat Laraa enemmänkin kuin hyvin:
1. Älykäs
Sana, joka tulee mieleen kun on touhunnut hiukankin kauemmin göötin kanssa, on älykäs. Gööttien kekseliäisyydestä on monia tarinoita, hetkeäkään näiden koirien kanssa ei ole tylsää. Göötin kouluttaminen on sekä helppoa, että vaikeaa. Ja vaikkei koiran omistaja kouluttamiseen osallistuisikaan, se ei estä gööttiä oppimasta. Göötti oppii nopeasti, joten tarkkana saa olla mitä sille opettaa ja miten. Ja mitä sille ei opeta…

2. Ensin niitä on vain yksi
Gööteillä on taipumus vähintään tuplaantua, jopa triplaantua. Ensin otat vain yhden ja sitten huomaatkin haikailevasi toista. Jotenkin vain gööttisi siskonveljentädinenonäidinpojansedänkumminkaima kutsuu sinua, ja huomaat pian olevasi kahden göötin onnellinen omistaja. Ja koska gööttisi kaipaa kaltaistaan seuraa, toki on aivan perusteltua ottaa toinenkin.

3. Sano selvästi mitä haluat
Ja sano heti ensimmäisellä kerralla riittävän selvästi myös mitä et halua, ja mitä sen sijaan haluaisit. Jos on ruuasta kyse, göötti on hyvin taipuvainen toimimaan niin kuin haluat. Kerjääminen kielletty – mutta onko se todella kielletty, ja onko se aina kielletty? Siis ihan ainako? Aina…se on niin häviävän pieni hetki göötin ajanlaskussa.

4. Kaikkien kaveri
Göötti on kaikkien kaveri. Paitsi jos on ruuasta kyse. Silloin se on vain itsensä ystävä. Gööttipojat eivät välttämättä pidä toisistaan, sillä gööttipojat pitävät hyvin paljon gööttitytöistä. Tai mistä vaan koiratytöistä. Gööttipojat eivät ole kovin tarkkoja rodun suhteen.
Toisten koirien on joskus vaikea ymmärtää äänekkäitä gööttien leikkejä, mutta muuten göötti on selkeäkielinen koira.
Göötti on myös koirakavereidensa omistajien kaveri. Tassun jäljet gööttiharrastajan kaverin reisissä luovat tasapainoisen yhteenkuuluvuuden tunteen yhteisillä lenkeillä. Kuten myös vastaantulijoiden reisissä…

5. Tassun jäljet reisissä
Göötti on matala koira, ja ihminen on korkea. Siksi göötin pitää hyppiä päin. Jos huomioit päin hyppivän gööttisi vaikkapa vain kerran se tietää että päin hyppimällä saa huomiota, ennemmin tai myöhemmin. Sama se vaikka kielteistä, pääasia on, että uuttera töppöjalka huomataan.

6. Aina valmiina!
Mihin tahansa ja koska hyvänsä – göötti on aina valmis. Se todella on aina valmis. Koska se seuraa sinua alati, se tietää jo ennen sinua suunnitelmistasi. Ja on valmis. Mitä ikinä sitten suunnitteletkin. Oma-aloitteisuus - sitä löytyy: Mikäli et tarjoa göötillesi toimintaa se keksii sitä itse. Ihan aina sen keksimä ajankulu ei ole yleisen mielipiteen mukaan toivottavaa. Joten aivan kuin huomaamatta ajaudut agiitykentille, treenaaman tokoa, kätkemään lihapullia metsään...
7. Yksinäisyys – sitä ei ole
Mihinkään, siis mihinkään, et enää mene yksin. Pieni töppöjalkasi seuraa sinua yön pimeinä tunteina, päivän valossa, tuulessa, tuiskussa, sateessa, paisteessa, ulkona, sisällä. Jos se ei pääse mukaasi vessaan, kylpyhuoneeseen, saunaan, niin se odottaa uskollisesti oven takana.

8. Meillä haukutaan vieraat
Ja myös vähemmän vieraat. Myös tosi tutut. Jos se liikkuu on syytä haukkua sille. Tai vaikkei se liikkuisikaan. Turhautuessaan göötti ilmoittaa sen kaikille, ja usein saakin haukkumalla omistajansa huomion edes hetkeksi. Jaa haukkuu lisää. Ja kovempaa. Ja kauemmin.

9. Vahdi ruokaasi
Jos se on syötävää, se on meidän. Jos käännät sille selkäsi, se on gööttisi. Voi tuntua, että talossa kummittelee sillä sekunnin tuhannesosassa katoaa suhteellisen kookas voileipä, jugurtti, mukillinen teetä ja omena ilman, että jugurttpurkki, teemuki tai gööttisi näyttää edes vaihtaneen asentoa. Toisaalta voi ajatella, että göötti ei ole nirso. Kaikki kelpaa. Aina.

10. Säänkestävä karvapeite
Se todella kestää säätä kuin säätä. Se ei kastu millään, siis silloinkaan kun yrität gööttiäsi pestä. Pohjavillan irtoamisaikaan sitä riittää. Pienestä koirasta pohjavillaa tuntuu lähtevän loputtomiin. Säänkestävyydellä on hintansa…

...mutta silti rakastan tuota pientä niin paljon, sen kanssa ei todellakaan tule tylsää!
| kokemuksia hakemaan |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti