Äärettömästi mua harmittaa tällä hetkellä se, että olen ollut laiska ja kuvaillut vain kännykällä. Kehitys -sivulla uusimmat kuvat ovat siis huonolaatuisia, kuten myös tämän postauksen sisältämät kuvat. Mutta takaisin kuulumisiin:
Meille on tullut nyt aika rankasti takapakkia koulutuksessa. Laralla alkaa häviämään kuulo ja kiinnostus. Luoksetulo ei onnistu enää yhtä hyvin kuin aiemmin, se oikein hitaasti tekee pyytämäni asiat, esim."istu". Lenkillä sitä ei edelleenkään kiinnosta mikään muu kuin haukkuminen kaikelle, vetäminen ja riehuminen. Toki ymmärrän vieläkin sen pentupöllöilyn hihnassa, mutta vetämiseen olen kiinnittänyt nyt aika paljon huomiota. Sitä ei edes oikeastaan kiinnosta totella tai kuunnella mitä minä siellä hihnan toisessa päässä sanon.
Jottei kärsivällisyyteni lopu aivan kokonaan, hoen vain itselleni "kyllä se vielä paremmaksi muuttuu", "tee asialle jotain", "kyllä siitä vielä hyvä koira tulee".. Muistelen myös niitä aikoja, kun entinen koirani tuli kirottua huonoina aikoina, mutta yhtäkkiä sainkin beaglesta uskollisen seurakoiran. Joten treeniä, treeniä, aikaa, kärsivällisyyttä ja lisää treeniä :)
Mun piti myös vihjailla hieman tulevasta, se liittyy juurikin uskollisuuteen, sekä unelmiin ja pieniin traumoihinkin. Tästä pääsette vielä siis lukemaan, kunhan saan järjestettyä aikaa kirjoittamiselle :)
| Kaverin mökiltä menossa takaisin kotiin, energiataso taisi hipoa lähelle nollaa ;D |
| 15vko, toinen kuva löytyy Kehitys -sivulta. |
| 4kk, myös tästä toinen kuva Kehitys -sivulla. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti